Esittely
Hei!
Olen Anette Haukkavuori, tarot-tulkitsija ja yrittäjä Haukatar-nimen takana.
Kiinnostukseni tarotiin heräsi jo lapsena; muistan haaveilleeni omasta tarot-pakasta jo 12-vuotiaana. Varsinaisesti tarot tuli elämääni kuitenkin vasta aikuisena, ensin ystävien pakkojen kautta ja vuonna 2019 ensimmäisen oman pakan myötä.
Vuonna 2023 aloin tehdä tarot-tulkintoja YouTubeen ja seuraavana vuonna mukaan tulivat tilattavat henkilökohtaiset tulkinnat. Matkan varrella oma suhtautuminen tarotiin ja tapa tulkita on muuttunut ja kirkastunut. Sen myötä syntyi myös Haukatar.
Tapani tulkita on itsereflektioon ja omaan toimijuuteen kannustava. Tulkinnan keskiössä olet aina sinä, ei kolmas osapuoli tai kohtalo.
Minulle tarot ei ole ennustamista, vaan vertaan sitä ennemmin peiliin kuin kristallipalloon. Koen, että tulkitsijana tehtävänäni ei ole kertoa sinulle mitä sinun tulisi elämässäsi tehdä vaan antaa uusia näkökulmia joiden kautta voit lähestyä asioita reflektoiden. Mystiikkalle voi antaa tilaa luovuttamatta sille omaa toimijuuttaan.
Olen tulkitsijana suora; en kerro sokerisia tarinoita miellyttääkseni vaan kerron rehellisesti sen mitä korteista nousee. Tulkitsen intuitiivisesti eli en kerro sinulle vain korttien perinteisiä merkityksiä vaan huomioin myös muut viestit mitä niistä nousee esimerkiksi kuvien kautta. Tapaani tulkita voit tutustua YouTuben kollektiivisten tulkintojen kautta.